Edellisessä kirjoituksessa kerroin, että yritän tässä blogissa uskaltaa fanittaa. Ensimmäinen julkinen fanituksen kohteeni on suomalainen räpartisti Asa eli Matti Salo.
Teosto- ja Emma-palkittua Yleäksän "himoartistia" ei tarvinne enempää esitellä.
Fanituksen syy numero 1: Asa on uskomaton esiintyjä. Uusi Uusivuosi -bileissä Tavastialla viime vuodenvaihteessa Asa piti yleisöä hallussaan, vaikka Polarsoulin levarit levisivät ja tekniikka ei oikein muutenkaan toiminut. Olen nähnyt Asalta kai yhden huonon keikan (Kuningassoundi-klubilla 2009?), sekin taisi johtua esiintyjän vääränlaisesta päihtymystilasta.
Suomiräp tuli minun elämääni Fintelligensin ja Avaimen Roihuvuori-biisin kautta. Vuosi oli 2001 enkä savonlinnalaisena teininä ymmärtänyt em. biisin meiningistä varmastikaan mitään. Paitsi että pommit tippuu, mitä vittuu. Olihan siinä vaarallista katujen meininkiä, kun sitä savonlinnalaisena teininä katsoi.
Vuoden 2005 Leijonaa metsästää -levyn jälkeen olenkin ollut paremmin kartalla siitä, mistä Asa biiseissään puhuu.
Fanituksen syy nro 2: Samanlainen aaltopituus. Välillä on tuntunut, että levyillä käsitellään juuri niitä asioita, joita olen samoihin aikoihin pyöritellyt omassa elämässäni.
Juurikin 2005 aloitin Helsingin yliopistossa folkloristiikan eli henkisen kansankulttuurin ja suullisen perinteen tutkimuksen opinnot. "Kalevalasta graffiteihin", vastaan aina, kun joku kysyy mitä opiskelen. Seuraavan vuoden syksynä Asa julkaisi levyn, jonka sanoituksissa käytetään kalevalaista kuvastoa. Perinnetematiikkaan Asa heittäytyi jatkossa enemmän ja enemmän niin sanoitusten kuin musiikinkin osalta.
Asan vasemmistolaiset, ekologiset ja ylipäätään ns. tiedostavat sanoitukset kulkevat muutenkin samoilla linjoilla kuin omat ajatukseni maailmasta. Nyt uusimmalla levyllään "Jou jou" Asa on ottanut entistä positiivisemman linjan. Tämä käy tietysti hyvin yksiin tämän kanssa. Niin kuin käy biiseissä, varsinkin Iso Petessä, läpikuultava uusi henkisyys/hengellisyys. Sellainen kokonaisvaltainen ykseys itsen ja maailman kanssa, mitä kohti minäkin koko ajan pyrin.
Noh, nyt tämä teksti alkaa näyttää siltä, että yritän todistella olevani hyvä tyyppi ja hei Matti, meistä tulis hyvät kaverit, mutta sitä kai fanittaminen on. Että haluaa joko olla idolinsa tai olla idolinsa kanssa. Kai esteettisessä kokemisessa ylipäätään on kyse siitä, että tekijät pääsevät teoksillaan koskettamaan ja asettumaan jonkinlaiseen sopivaan kulmaan kokijan, minun, kanssa.
Fanituksen syy nro 3: Esteettiset valinnat. Eikä yhtenevillä mielipiteillä loppujen lopuksi ole niin paljon tekemistä sen kanssa, miksi Asaa fanitan. Musiikki yksinkertaisesti kuulostaa hyvältä ja sanoituksissa on hauskoja sanaleikkejä, ja hyvät sanaleikit ovat yksi lempiasioistani. Tykkään Matti Salon esteettisistä valinnoista lähes poikkeuksetta.
Fanituksen syy nro 4: Kasvu. On ollut hienoa päästä seuraamaan nuoren taiteilijan kasvua ja kehittymistä teoksesta toiseen, varsinkin kun Asasta on tullut taiteenlajinsa suvereenisti hallitseva ja kypsä tekijä. Ja tämän myötä, fanittamiseni kautta minäkin olen päässyt kasvamaan vähän samaan suuntaan.
(Kuvat Wikipediasta.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti