Syntymäpäivä

Äitini ja minä vuonna 1985.

 
Täytän tänään 26 vuotta. Onko se paljon vai vähän?

Kaksikymmentäkuusi tuntuu väli-iältä, turhanpäiväiseltä numerolta. Kaksikymmentäviisi oli sentään neljännesvuosisata, ja sen takia jollain tapaa merkkipaalu.

Viime vuonna tähän aikaan elin toiseksi viimeisintä opintotukipäivääni, olin juuri onnistunut käyttämään 55 kuukautta gradua vaille valmiisiin filosofian maisterin opintoihin.

Sen jälkeen kikkailin muutaman kuukauden toimeentulotuella. Mietin teenkö graduani vai en.

En tehnyt.

Syksyllä menin töihin, mikä on ollut monelle kova paikka. Identiteettini on ollut todella pitkään “työtön opiskelija” - varsinkin muille ihmisille. Meidän on vaikea nähdä lähipiirimme muutoksia. Ne tuntuvat yhtäkkisiltä, vaikka aina ne tulevat jostakin kaukaa, sisältä.

Tämä on ollut muutoksen vuosi. Menin töihin. Ilmoittauduin yliopistoon poissaolevaksi. Aloin seurustella. Muutin pois asunnosta, jossa olin asunut vuodesta 2007.

Nämä muutokset ovat tulleet jostain sisältä. Olen  saanut parempaa otetta siitä kuka olen. Matka jatkuu. Kuluneen vuoden perusteella tuntuu mahdottomalta katsoa tulevaisuuteen. Missä olen vuoden päästä?

Toisin kuin vuosi sitten, nyt määrittelemätön tulevaisuus tuntuu hyvältä. Vuoden aikana olen löytänyt suunnan, vaikka määränpää onkin vielä hukassa.

Ja se suunta on eteenpäin.