Samasthitih, ekam, dve, trîni, catvãri jne jne.

Huh huh.

Eka joogaviikonloppu on nyt sitten takana. Lauantaina ja sunnuntaina tehtiin kahden tunnin treenit, joissa käytiin läpi ensimmäisiä liikesarjoja.

Ja rankkaa oli. Ei siellä tarvinnut kauaa seistä ja punnertaa, kun huomasi että joitain lihasryhmiä ei käytä juuri ollenkaan. Hyvä, jos tiesi niiden olevan olemassa. Eilen ja tänään on tullut oltua aika jäykkää poikaa.

Mutta vähänkö siistiä! Lauantain tunnin lopettaneella rentoutustauolla makasin joogamatollani ja hymyilin. Astangajoogan liikkeet ovat vaativia, mutta niihin pääsee joten kuten käsiksi heti alussa. Tunteihin sisältyi onnistumisen tuntemuksia, vaikka alussa tietysti tuntuikin siltä, että ei tule opettajan näyttämiin liikkeisiin taipumaan ikipäivänä. 

Hienoa oli myös huomata, että ajatukseni ei harhaillut tuntien aikana kertaakaan. Keskityin hetkeen, liikkeiden tekemiseen ja kehoni tuntemuksiin. En ajatellut muita kurssilaisia, puhumattakaan muista maton ulkopuolisista asioista.

Joogasta jäi kaiken kaikkiaan pirun hyvä fiilis. Huolimatta siitä, että lihakset ovat rasituksesta kipeitä, olen ollut tuntien jälkeen todella energinen. Tänäänkin olen saanut vaikka mitä aikaiseksi, siivonnut ja vienyt kierrätykset ja tehnyt hyvää ruokaa ja kaikkea muuta.

Tätä ilmeisesti tarkoitetaan, kun puhutaan liikunnan aiheuttamasta mielihyvästä ja vireystason noususta. Joogaan jäänee helposti koukkuun. Vähän sellainen fiilis on näiden kahden ensimmäisen kerran jälkeen. Mutta ei tästä kuitenkaan pelkkää joogablogia tule, sehän olisi tylsää.

Nyt bataattichilin syöntiin ja miettimään ensi viikon aikatauluja. Pakko päästä takaisin matolle.